sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Treeniä ja kisaa

Jeppis jepulis, mukava viikonloppu takana!

Perjantaina saatiin mukavia vieraita Hesasta, Emma ja auspai Stella tuli "lomalle Mikkelin huvilalleen". Urpo ja Stella löysivätkin heti toisensa, meno oli sen mukainen...

Lauantaina käytiin hallilla treenimässä, siellä aikaa kuluikin se vajaa 4 tuntia.. Hallissa oli oikein lämmin, henkikään ei höyrynnyt ja auto kesti lämpimänä auringon ja kolmen koiran ansiosta.. Ihanaa, kesä tulee!
Ekaks tokoiltiin, Jesse teki AVOn liikkeitä ja ruutua, Emma kuvas ja toimi liikkurina kaukoissa. Jessen työmotivaatio on kasvanut todella paljon nyt kun ollaan otettu uusia asioita! Vieläkään en tosin ole sitä mihinkään ilmottelemassa.. En muista mitä Stella teki, mutta se on niin taitava ja innokas "pieni" neito!
   Urpo teki "noutoa", perusasentoa ja parin askeleen seuraamista, luoksetuloa ja leikkiä, leikkiä ja leikkiä! :-) Myös putkea mentiin ja kovaa!

Kun Merja ja Paddy tuli, alettiin ottaa aksaa. Tehtiinkin oikein mukava rata, tai siis Merjahan sen suunnitteli. Oli sen verran hankala rata että oli kivaa, kun se a) onnistu ja b) toimi loistavana pohjana sunnuntain kisoille. Mulla on loistava koutsi, koska se myös kulkee mun kanssa kisamatkat, potkii persiille ja tsemppaa. Eikä päästä meitä helpolla! :-) Kiitos Merja. Alla kuvia reenilöistä!



J ja AVO hyppy


J merkillä


Ruutu (huomaa asento tässä ja edellisessä kuvassa....)


Urpo on ymmärtäny ton hihasta nykäsemisen vähä vääri..


Putki!


Tule


Mahtava "noutokapula"


Kylmä maa!


Perusasento

Kisoihin siis.. Sunnuntaina pakattiin poppoo Merjan avensikseen, mukana siis parcol Paddy, borcol Jesse ja x-rotu Siiri sekä Merja, Tii ja minä. Suuntana Jyväskylä ja upouusi JAT- halli! Ekalta agiradalta otettiin Jessen kanssa 5 virhettä lentokeinusta, on se hyvä että koira ryömii puomin ylösmenokontaktin mut keinulle länittää tuhatta ja sataa.. :D Tosi hyvälle tuntui muuten, ja oltiinkin 5/23.
   Tokalla agiradalla nollahaaveet unohtui jo tokalla esteellä, kun kuumakalle ensin pudotti riman ja minä ajattelin tehdä sylkkärin siinä niin koira sitten ajatteli tulla syliin.. Siinä vähän aikaa oltiin molemmat pitkällämme ja jatkettiin matkaa. Pitihän noissakin kisoissa vähän komiikkaa olla! Loppurata meni rimoja pudotellen, mut maaliin päästiin pystyssä :-)
   Tii ja Siiri piti KooKoo99:n lippua korkealla, ekalla radalla sijoittuivat kolmanneksi! :-) Merja ja Paddy teki varmasti kehumishuudon ennätyksen siinä hallissa, kun Paddy hyppäsi muurin jota pääsi vähän säikähtämään lauantain treeneissä.. Eiköhän se vieläkin kaiu siellä! :D

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

I saant mikkel!

Pakkasta pitää, muuten oltas nyttenki treenaamassa. Ollaan käyty hallilla Jessen kanssa n. pari kertaa viikossa nyt, ja Urpo on vaihdellen ollut mukana. Tuntuu poika tykkäävän myös agilitystä, tietenkää mitää hyppyjä en sen kanssa ole treenannu. Mutta ku se itse juos A:lle ja puomille kun silmä vältti.. Rohkea pentu, jos tästä jotai hyvää meinaa löytää. Putkea ja keppejä ollaan harjoteltu jo, ja vaikka putki olis mite rusetilla ni läpi vaan! Noutokapulaa se jo kantaa, ja nyt ollaan paikallaoloa treenattu. Jos sitä oikeesti pääsis tämän vuoden aikana silläkin kisaamaan! Ajattelin ruveta kattomaan toko-kisakalenterista loppukesälle/ alkusyksylle jotain kisapäivää jo, minne veis vaikka molemmat pojat. Jesse AVO ja Urpo ALO.. :D

Kisajuttuja noin muuten, Jesse on nyt ilmotettu agikisoihin, tiedossa olis pari starttia, jännää :D sitten onkin parin viikonlopun tauko kisoista luultavasti kun lähden Kajaaniin. Kumman koiran ottas mukaa, vai ottasko kumpaakaan?? Alan pikkuhiljaa kallistua siihen, että toi natiainen lähtee. Saispahan sekin laatuaikaa, mut toisaalta taas, Jessen kanssa on kisakaus jo menossa... äääääh!! Siellä koululla kun on kunnon kenttä ja agiesteetkin... Noita agikisoja onkin sitten melkeenpä joka viikonloppu tässä "lähellä", ja kun nälkä kasvaa syödessä, ajattelin ilmottaa ittemme niihin kaikkiin :D ei ole sitten sitä kuuluisaa tekemisen puutetta.

Urpoa mä yritän saada mikkelin PK-porukoihin sisään, onneks mulla on sinne nyt suhteita, eli toivottavasti se treenaa jo kesällä hakua ;)
Minäkin sain töitä, eli paistaa se aurinko risukasaankin. Muuta ei sitten ookkaan kerrottavaa.. Ohessa kuvia eiliseltä, ku oltii poikien kanssa jäällä.



Urpo- Valon poika ;)


Veljekset <3



Urpo 16 vko


Jesse- fanclub